Se mikä ei ennen satuttanut mua nyt satuttaakin.

Mä oon hirviö. Heitin suklaat ja karkit vessanpöntöstä alas, kaikki loput mitä en oksentanut. Heitin puolet jääkaapin sisällöstä roskiin, etten vaan söisi enää mitään. Koska olen niin huono, koska ruoka satuttaa mua, koska en osaa enää syödä. Auttakaa mua... Mä oon niin hukassa, enkä jaksa enää. Missä on se kaunis täydellisyys, se kaikki se mikä oli niin hienoa? Mihin se kaikki on kadonnut? Minne ovat kadonneet vaa'an pienenevät numerot? Minne minä olen kadonnut? Jäljellä on enää ahmiminen ja oksentaminen, se mikä on kaukana kauneudesta. Jäljellä on enää tuska, se kaikki mikä vaan satuttaa. Mä en enää jaksa tätä kauaa, kaikki vaan pahenee. Mä tahdon takaisin kauneuteen, sinne missä ei sattunut. Ei tää ennen sattunut, ennen olin onnellinen. Nyt vaan esitän sellaista, jonka kaikki silti uskoo. Mä en ole enää tyttö, jonka joskus tunsin. Mä en ole enää kukaan, en halua olla. Haluan vaan sulkea silmät tältä kaikelta. Haluan sulkea silmät elämältäkin. Entiseen ei ole enää paluuta mä tiedän sen. Mä olen sotkenut kaiken. En enää tiedä, kun vaan tämän maailman. En enää tiedä itsestäni mitään. Mitä voin enää edes kertoa itsestäni pian alkavassa uudessa terapiassa, kun en tiedä enää millainen olen? Tyttö jolla ei ole tarkoitusta. Tai jonka ainut tarkoitus on vaan syödä ja oksentaa. Mä en jaksa, pitääkö mun jaksaa? Kun kaikki sattuu niin paljon... Antakaa mun mennä jo pois.

"kaikki on sanottu, kyyneleet padottu
silmistä säihke on kadonnut
mä teen sen mitä mun tehtävä on
mä meen koska mun mentävä on

anna mä meen, anna mä meen"