Haluaisin vaan unohtaa kaiken.

Ryhmänohjaaja hidastaa autolla ja alkaa jutella. Se kysyy miten on mennyt koulussa ja mä valehtelen päin naamaa. Mä vaan hymyilen ja nauran. Kaikkihan on niin hyvin. Onko oikeasti? Mua on alkanut vähän epäilyttää. Ostan taas paljon ruokaa kaupasta, osa menee maistamisen jälkeen roskiin ja osa metsään oksentamisen takia. Himoitsen rasvaista ja makeaa ruokaa. Unelmoin pitsasta, lihapiirakoista (jotka jo heitin roskiin), täytekakusta, suklaalevystäni roskiksen pohjalla. Ajattelen ruokaa kokoajan, onko sen normaalia? Unelmoin koulun hyvistä aamupalasämpölöistä ja illalla syötävästä reissumiesruissämpylästä. Haluan heittää ne kaikki roskiin. Mä en vaan enää jaksaisi. Kukaan ei enää kysele siitä, kun en ollut syömässä. Kaikki ovat jo tottuneet siihen, etten käy syömässä. Se olisi varmaan outoa, jos menisin yhtäkkiä syömään. Mua ahdistaa ruoka niin.

Tänään tunnilla olin taas niin ulkopuolinen, se ketä ei kuulu tänne. Mä oon vaan niin yksin. Kämppis lähti viettämään iltaa jonnekkin ja mä jäin yksin. Yksin miettimään mitä seuraavaksi söisin ja menisinkö oksentamaan. Meinasin oksentaa asuntolalla, vaikka täällä oli muita. Onneksi ehdin tajuta, että mun pitää mennä muualle ettei kukaan huomaa mitään. Mä mietin mikä mun ongelma on, vai onko mitään ongelmaa. En halua myöntää mitään, kiellän kaiken. Sanon voivani lopettaa koska tahansa, mutta pystyisinkö mä enää edes? Onko se silloin ongelma? Isäni sanat jäivät kummittelemaan mieleen "sä haet vaan huomiota tolla". Mä uskon siihen, ei mulla ole ongelmaa. Mä en vaan osaa enää ajatella muuta kuin ruokaa. Tänään kahvitauolla mietin vaan olisiko pullaa. Nyt mietin iltapalaa, mietin huomista aamupalaa, mietin heitänkö suklaat roskiin (vaikka tiedän kuitenkin hakevani kaupasta lisää). Mä vaan mietin syömistä, mietin miltä ruoka maistuu, haaveilen ruuasta. Haluaisin syödä kokoajan, mutta en kuitenkaan syö melkein mitään. Onko tää normaalia? Onko jollain mulla samanlaisia ajatuksia? Kaikki on vaan niin sekaisin. Katoan ruokailujen ajaksi syömään suklaata tai leipää. Tai vain lepäämään. Ruokaa en voi enää syödä, en vaan osaa. Se ahdistaa liikaa, siinä on liikaa kaloreita, mä tunnen kuinka kalorit imeytyy muhun, mä en tahdo niitä. Mä en jaksa elää, en tälläistä elämää. Ei tää ole mitään elämää. Silti mä olisin onnellinen pienenevästä vaa'an numerosta ja siitä kun kukaan ei tiedä mitään. Aika ristiriitaista. Mun on niin paha olo. En tiedä kauanko jaksan enää näin. Tän kaikenhan piti olla onnellista ja kaunista. Nyt kaikki onkin enää tuskaa ja pakkoa, välttelyä ja valehtelemista. En tiedä mitä enää haluan. Haluanko laihtua ja olla yksin? Haluaisin niin paljon. Haluaisin niin paljon tästä elämästä pois. Tai haluaisin vaan unohtaa kaiken.