Surkea epäonnistuja.

"Pidä kiirettä Perhostyttö, että ehdit vielä toisen perässä syömään." "Meethän sä syömään?" Ensin en vastaa, mutta sitten sanon etten mene. "Mun ei oo yhtään nälkä, mun pitää mennä antaan kissalle lääkettä." Valetta molemmat. "Kyllä sun nyt pitää syödä hieno tyttö." "Kissakin on paljon onnellisempi, kun oot ensin syöny." Mä olisin halunnut itkeä. En mä ole mikään hieno tyttö. Kukaan ei tiedä kuinka puristelin ihoani vaihtaessa vaatteita. Samalla hoin päässäni kuinka lihavalta näytän. Mistä se opettaja on edes saanut tietää etten käy syömässä? Mä oon ihan toivotontapaus tuolla koulussa, en vaan onnistu missään. Teoriatunneilla joskus, mutta käytännössä aina mokaan. En tiedä pystynkö mennä enää kouluun. Aamulla pitäisi mennä jo kuudeksi. Ehkä musta ei ole tähänkään. Ostin suklaata, aion ahmia. En kestä tätä oloa muuten. Tänään jo kaksi tarvittavaalääkettä mennyt, kun on ahdistanut niin. Sanoin ryhmänohjaajalle, etten halua palauttaa sitä terkkarin kyselyä ja se käski mun mennä puhumaan siitä terkkarille. Onneksi se ei ollut paikalla. Tuntuu vaan niin pahalta. Tänään sentään yritin puhua jotain, yritin käydä muiden mukana syömässä salaattia. Silti jäin yksin. Miten mä kestän tätä kolme vuotta? En tiedä haluanko huomenna kouluun, kun teen kaiken aina väärin ja oon vaan yksin. Vihaan itseäni. Olisi niin paljon helpompaa vaan jäädä peitonalle nukkumaan, mutta tiedän, että jos nyt kerran lintsaan niin siitä tulee tapa.

Miksen mä vaan voisi onnistua kerrankin jossakin? Itkettää, haluan ahmia ne suklaat, mutta samalla en halua. En vaan tiedä miten pääsen tästä pahasta olosta enää pois, kun se vaan pahenee kokoajan. Päivä päivältä tuntuu vaan raskaammalta. Eikä ole ketään kelle kertoa miten pahalta oikeasti tuntuu. Ympärillä on vaan ne joille pitää hymyillä ja sanoa, että kaikki on hyvin. Suussa maistuu kahvin seassa seilörehu. Huomaa kyllä mitä on tehnyt. Ei ole olemassa sanoja sille kuinka pahalta musta tuntuu. On vain sanat "en tiedä kauanko enää jaksan". Ja se on totta, mä en oikeasti tiedä. Mä oon vaan niin epäonnistunut, niin surkea ettei musta taida olla mihinkään. Huomaan sen joka päivä koulussa, joka ilta omassa kodissa. Joka hetki, en koskaan ole tarpeeksi. En koskaan näköjään onnistu missään. Mä haluan vaan sanoa "tuntuu niin pahalta..."