Valheita, liikaa valheita. Minun elämäni on pelkkää valehtelua enää. "Sä et tuu koskaan meidän kanssa syömään." "En tykkää perunasta, oon niin nirso." En voinut enää käyttää sanoja "mun ei oo nälkä", koska en syönyt lounaallakaan. Enkä syönyt päivällistäkään. Mä katosin taas. Sanoin, että syön jotain asuntolalla. Kyllä mä olen tänään syönyt leipää, pilttin, rahkan ja suklaata. Niitäkin ihan liikaa. Nälkä on, koska oli pitkä päivä. Huomisesta tulee vielä pidempi kuudesta kuuteen. En tiedä miten jaksan, enkä mä voi edes syödä. Elän varmaan taas leivällä ja piltillä, koska muuta en pysty enää syödä ahdistumatta. Mä olen niin väsynyt. Oon jo harkinnu, että lopettaisin koulun taas kesken. En mä jaksa yksin. Enkä tiedä milloin pääsen polille. Kaikki on vaan niin rankkaa. Musta puhutaan seläntakana, kun en käy syömässä. "Eikö Perhostyttö tullut taaskaan syömään?" "En mä ainakaan jaksaisi navetan jälkeen syömättä." Enempää en halunnut kuulla vaan lähdin pois. Lähdin kävelemään ja välttelin luokkalaisia. En enää tiedä mitä selittäisin. En enää tiedä kuinka valehtelisin uskottavasti. Miksi tää kaikki on niin vaikeeta? Yksi oksenuskerta tänään, suklaata. Kaksi tuntia pois koulusta. Oli niin paha olla. Otin tarvittavaa. Otin toisenkin illalla. Eikä se auta, mua stressaa niin. Mä oon yksin ja peloissani. Ulkopuolinen, virhepala, joka ei kuulu tänne. Pitääkö mun vaan luovuttaa?
Pelottaa
Kaikki on vaan sumua
Ja mä katson tän sumun keskeltä itkuisin silmin
Minusta tuntuu niin pahalta
Kukaan ei vaan nää sitä
Ei näe minua
Ihan kuin mua ei oliskaan
Minä kuljen eteenpäin
Vaikka en tiedä mihin kulkea
Varjo tarttuu minuun
Minä annan sen pitää musta kiinni
Kaikki on hajoamassa paloiksi
Eikä näitä palasia ole keräämässä kukaan
Kun mä olen yksin
Pelottaa, että pian mua ei enää ole
Pelottaa ihan liikaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti