Nyt mä olen yksin ja kuolema-ajatukset valtasi heti mielen, samoin syömisvammailu. Kaikki tapahtuu aina, kun oon yksin. Alan etsiä tapoja millä kuolla, alan heittää ruokaa roskiin ja oksentaa. Kuraattori sanoi, että saan soittaa jos tulee jotain. Me yritettiin saada lähetettä polille, mutta mun entinen terapeutti ei vastannu. Erityisopettaja kysyi menenkö syömään ja hymyilen mä sanoin ehkä meneväni. En tietenkään mennyt. Asuntolalla murensin loput riisisuklaista roskiin ja oksensin pullan pieneen huoneen roskikseen. Enkä edes välittänyt kuuliko sitä joku. Eikä se ollut edes vaikeaa, vaikka viimeksi maanantaina olin oksentanut.
Mä oon vaan jotenkin niin sumussa. Silmät ei enää nää mitään, katse katsoo jokaisen tavaran läpi. Kaikki tuntuu niin epätodelliselta. En lähtenyt kotiin viikonlopuksi, koska en halua syödä paljoa ruokaa. En mitäään lämmintä ainakaan. Kuraattori kyseli vointia ja kysyi lopulta, että enhän tee itselleni mitään viikolopun aikana. Mä hymyilin ja vastasin "en". Tarkoitinko sitä? Kaikki vaan hajoaa paloiksi, kaikki on vaan niin tarkoituksetonta. Mä vaan syön kokoajan ja ajattelen ruokaa. Mä vaan lihon silmissä. Mä en jaksa tätä enää kauaa. Mua pelottaa, etten jaksa. Mä oon vaan niin hukassa, enkä tiedä mitä haluan. Haluanko mä elää vai kuolla? Haluanko mä syödä vai olla syömättä? Mä en tunne enää tätä tyttö. Mä vaan valehtelen kaikille. Hymyilen vaan. Miksi mä edes elän?
Ensiviikoksi saan kämppiksen, mua pelottaa, että joudun kertoa jotain itsestäni. En mä halua, että luokkalainen tietää mun syövän lääkkeitä tai, että oon joskus viillellyt. En mä halua, että se saa tietää mun syömistä tai siitä miksi mulla on vaaka mukana. Vaaka, jolle en uskalla enää astua. En mä halua sen tietävän mitään, en mitään minusta. Haluan pitää kaiken hymyni takana. Kesän tullessa kaikki kuitenkin saavat nähdä mun käsivarret. Siihen asti mä voin olla turvassa. Omassa maailmassani, josta kukaan ei vielä tiedä täällä mitään. Huomenna menen kaupoille kiertelemään ja sunnuntaina ehkä navetalla käymään. En vaan haluaisi olla yksin. "Muistathan syödä, onhan sulla ruokaa illaksi, söitkö sä tänään sitä puuroa, syöthän sä huomenna? Miksi mun isovanhempaa kiinnostaa mun syömiset. Eihän se voi tietää mitään? Ei mun kuuluisi syödä mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti