Sattuu ihan liikaa, mutta mä en lopeta.

Mua masentaa, mua itkettää. Kaikin puolin paska olo... Mä en jaksa enää. Mä en osaa enää syödä ilman, että tunnen syyllisyyttä, ilman, että oksennan. Meinasin soittaa terapeutille ja vaan itkeä. Päässä heittää, ruoka ei pysynyt sisällä vaikka yritin syödä salin jälkeen rahkan. Ei, ei edes se pysynyt. Alkoi ahdistaa ja menin syömään sen suklaapatukan. Ei sitä voinut kestää. Sisällä pysynyt tänään vaan suolakeksi, kahvi ja vesi. Kyllä mä taisin juoda fun lightiakin pari lasillista, ettei maistusi suu oksennukselta. Milloin mä olen oikein kadonnut tähän maailmaan? Ihan huomaamattani. En mä tahdo täältä edes pois, täällä on niin hienoa. Olen miettinyt, että kertoisin jollekkin tästä kaikesta, mutta sitten aina päätänkin olla kertomatta. Tää on vaan niin yksinäistä. Mutta pitäisi kertoa jollekkin, joka ei kerro eteenpäin vanhemmille ja muille, jotka voi asiaan vaikuttaa. Mutta kaikki kertoisi, ei sellaista ihmistä olekkaan. Kaikki vaan huolestuisi, vaikka ei ole mitään huolestuttavaa edes. Mä en vaan jaksaisi olla enää yksin, mutta en kuitenkaan kerro. En pysty, en ainakaan vielä. En mä oikeasti edes halua muuta, kun tukea laihdutukseen, tähän kaikkeen tuskaan. Mä vaan haluaisin, että joku kuuntelisi, muttei estäisi mua. Mä olen varovainen, pelkään edelleen, että joku saa jostain tietää. Pelkään ihan hirveästi. 

Mä tahdon itkeä tän tuskan pois. En vaan taaskaan osaa. Olen epäonnistuja, olen huono, en vaan onnistu. Huomenna mun on pakko nähdä vaa'alla luku, joka alkaa vitosella. Mutta mun on pakko syödä, että tulee parempi olo. Mutta mä en haluaisi, nälkä vaan taas voittaa. Illat ovat pahimpia aikoja, kun tekee mieli ruokaa. Mua pelottaa jo oksentaa naapureiden takia. Pelkään, että joku tulee ovelle koputtamaan ja kysymään jotain. Harhaa vaan, ketä oikeasti edes kiinnostaa. Pitääkö mun oikeasti jaksaa tämä kaikki tuska? Jos vain lopettaisin kaiken ja lihoisin takaisin ne 20 kiloa? En todellakaan lopeta, en halua. En lopeta koskaan. Tämä on jo osa minua. Enkä tiedä onko se hyvä vai huono asia. Minä olen laihduttaja ja siitä ei pääse mihinkään. Ehkä olen myös hieman sekaisin tai hullu, ainakin välillä tuntuu siltä. Minuun sattuu niin paljon, mutta mä kestän kaiken täydellisyyden takia. Minä kestän tän kaiken kivun, koska on pakko. Koska en tahdo enää olla suuri, en enää päiväkään. Kissa pitäisi viedä ulos, en ole jaksanut viedä moneen päivään. Mä en jaksa enää mitään. Tahdon vaan jäädä kotiin ja käydä salilla. En haluaisi nähdä ketään. Mä tahdon vaan olla rauhassa, mä tahdon vaan kadota. Mä olen niin väsynyt tähän elämään ja vielä enemmän itseeni. Kaikki on sekaisin, mutta ei... Mä en lopeta, en ainakaan vielä.

Palasia tuulessa

Laihoja ja pieniä

Minun palasiani

Eikä kukaan mua korjaa

Koska en anna siihen lupaa

En anna kenenkään tietää kuinka rikki oikeasti olen

Jään yksinäisyyteeni

Jään tähän kylmään maailmaan

Eikä kukaan mua täältä pelasta

Ei kukaan edes tiedä tästä maailmasta

Kukaan ei tiedä minusta

Ei kukaan tiedä miten muhun oikeasti sattuu