Ruoka ei tosiaankaan sovi mulle. En osaa syödä ilman, että oksennan. Alkaa ahdistaa liikaa. Paino aamulla 59.6 kg. Katsoin, niin viimeksi huhtikuussa painon tämän verran. Huijaan aivojani, huijaan nälkää. Syön ja oksennan. Aivoni luulivat syöneensä ja ne ovat onnelliset. Minä sensijaan en ole. Epäonnistuin taas, kun söin. Minä olen sarja epäonnistumisia, täynnä virheitä. Minussa ei ole muuta, kuin vikaa. Mä mietin huomaako kukaan mua, huomaako kukaan missä olen ja miten mulla menee? Toivon, että kukaan ei huomaisi. Se pieni ääni päässäni on onnellinen, kun pidän tämän kaiken salaisuutena. Munhan piti olla jo iloinen. Mähän oon jo vitosen puolella. En silti ole, mä painan edelleen liikaa. Päätä särkee ja meinaan pyörtyä. Mitäs söit, ihan oikein sulle! Laitan ostamani karjalanpiirakat pakkaseen, etten vaan söisi niitä. Pakkanen on jo ennestään täynnä leipää, jota en halua syödä. Mä en vaan osaa olla syömättä, mutta en osaa syödäkkään. Mitä mä oikeasti teen? Keitän kahvia, se vie nälän pois. Sitten illalla menen salille kuluttamaan oksentamani ruuan, koska siitä jäi kuitenkin jotain mun sisälle. Vaikka sain ulos sappinesteetkin. Silti mulla on tunne, että lihoin. Enkä mä halua lihoa. Mä mietin ruokaa kokoajan, mutta en uskalla ja osaa syödä. Mua pelottaa ruoka, mua pelottaa, että mua pyydetään taas kotiin syömään ja joudun valehtelemaan, että olen muka jo syönyt. Mä olen ihan eksynyt. En tiedä minne mennä, menen siis kohti täydellisyyttä. Salillakin vertaan aina itseäni muihin. Katson kuinka laihoja ne muut on ja kuinka mä tahtoisin olla samanlainen. Ehkä vielä joskus mä oon sellainen, kaunis ja laiha. Sitä ennen en ole mitään. Olen vaan joku joka tavoittelee täydellisyyttä. Olen vain joku, jolla ei ole nimeä. En siis mitään. Mun kädet hapuilee täydellisyyttä, kauneutta, laihuutta. Mä kuiskaan "täältä mä tulen..." "täältä mä tulen..."
Tyttö ei osaa enää syödä
Tyttö pelkää ruokaa
Ruoka, jota ennen rakastit on nyt vain vihollinen
Liian suuri vihollinen, että tahtoisin kohdata sen
Tyttö ei tiedä enää omaa nimeään
Se on eksynyt, eikä tiedä kuin vaan täydellisyyden
Sitä kohti se kävelee varmoin askelin
Ja joka hetki se on lähempänä
Ja tyttö itsestään kauempana
Enemmän eksyksissä
Mutta jotain kaunista on siinä maailmassa
Niin kaunista, ettei sitä voi sanoa ääneen
Siispä mä kuiskaan
Täydellisyys
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti