Painoindeksi 19,9. Hyi hitto! Huomenna kyllä aloitan paaston, vaikka kuinka haluaisin syödä niin en syö. Kahvia ja vettä saa juoda. Kuitenkin syön jotain, joten turhia lupauksia taas. En ole tarpeeksi vahva. Olen yrittänyt syödä vähän, mutta paino ei vaan oikeen tunnu laskevan. Pian menen salille yli tunniksi. Lihaskuntoa ja spinningiä, luulisi laihtuvan. Luin syömishäiriöistä ja olen vakuuttunut, ettei mulla mitään sellaista ole. Vaikka pelkään lihomista, mutta en ole edes tarpeeksi laiha (en vielä). Kyllä mä vielä joskus olen. Salin jälkeen meinaan joka kerta pyörtyä, mutta se tuntuu oikeastaan ihan hyvältä. Yritän syödä vähän, yritän laihtua, yritän paastoakin. Mä yritän ja yritän, koska en muuta voi. Mä olen lihava, vieläkin. Mutta jos jatkan, niin joskus en enää ole. Ehkä en ole enää loppuvuonna, jos hyvin käy. Mä valehtelin taas, että olin syönyt, niin kuin yleensäkkin. Hymyilin vaan ja sanoin "tonnikalaa", kun kysyttiin ja läpi meni. Ei ne pysty arvaamaan mitään mun hymyilevistä kasvoista, ei ne pysty. Mä luin, että painoindeksin pitäisi olla enintään 17,5 että voi diaknosoida anoreksian. Mulla ei siis ole mitään pelkoa diaknoosista. Mähän olen liian läski siihen. Pian mä näytän kaikille, että olen laiha. Sitten ne saa ihmetellä miten ihmeessä mä onnistuin. Sitten ne pitää mua edes jonain, sitten olen edes jotain.
20:09
Olipas ihana spinning, melkein pyörryttävän ihana. Mä näytin niin isolta siellä, ihan liian isolta. Mä en saisi enää syödä, etten kasva lisää. Musta tuntuu, että mä vaan kokoajan kasvan vaikka numerot vaa'alla tulee hitaasti alas. Nyt tekee mieli karkkia, söin rahkan. Mulla on kauhea nälkä, kohta varmaan taas haen kauapasta jotain hyvää, ahmin ja oksennan. Niin se aina menee. Miksi mä ylipäätään edes haen sieltä mitään, kun mikään ei pysy kuitenkaan sisällä? Olenko mä ongelmainen jo? En mä voi olla, ei musta tunnu siltä. Kaikki on ihan hyvin. Salillakin ajattelin, että kohta joku tulee sanomaan mulle, että syö jotain. Näytin varmaan niin nääntyneeltä, ainakin omasta mielestäni. Mutta ei kukaan sanonut mitään. Hymyilin taas ja sanoin heipat lähtiessäni. Mietin sitä, että entä jos joku aavistaa, etten ole syönyt koko päivänä. Mulla on näitä harhaluloja, kuka sen nyt muka voisi aavistaa. Mä olen ihan sekaisin.
Aliravitsemus tekee musta väsyneen, mutta samalla iloisen. Mä vaan hymyilen kaikille, mä olen oikeasti onnellisempi kuin pitkään aikaan. Tästä kaikesta tulee niin hyvä olo. Kirjoitan joka paikkaan kuinka onnellinen olen, mutten kerro syytä. Laihuus tuo onnen, mä uskon niin. Pelkkä laihdutuskin jo on tuonut, mutta entä sitten kun olen täydellinen? Kukaan ei ainakaan vielä ole huomannut, että olen laihtunut. Ei ainakaan kukaan ole sanonut ja vaikka olisi huomannut niin se johtuu kaikkien mielestä varmasti vaan salilla käymisestä. Kaikki on onnellisia kun mä laihdun ja kuihdun pois. Mä olen onnellisin. Pian mun ei tarvi olla edes onnellinen, kun mua ei olekkaan. Mun ei tarvi olla täällä enää kauaa, mä pääsen vielä pois. Kyllä sydän pettää jossain vaiheessa, kyllä nälkään voi kuolla. Ja mä tahdon kuolla täydellisenä. Siihen on vaan vielä matkaa, täytyy vaan kestää tämä pieni hetki. Kaikki kääntyy vielä hyväksi, niin mä haluan uskoa. Mutta mä olen jo niin syvällä, ettei täältä ole paluuta. Enkä mä tahdo takaisin lihomaan, en tahdo mun vanhaan elämää enää. Kun olen nyt niin onnellinen.
20:09
Olipas ihana spinning, melkein pyörryttävän ihana. Mä näytin niin isolta siellä, ihan liian isolta. Mä en saisi enää syödä, etten kasva lisää. Musta tuntuu, että mä vaan kokoajan kasvan vaikka numerot vaa'alla tulee hitaasti alas. Nyt tekee mieli karkkia, söin rahkan. Mulla on kauhea nälkä, kohta varmaan taas haen kauapasta jotain hyvää, ahmin ja oksennan. Niin se aina menee. Miksi mä ylipäätään edes haen sieltä mitään, kun mikään ei pysy kuitenkaan sisällä? Olenko mä ongelmainen jo? En mä voi olla, ei musta tunnu siltä. Kaikki on ihan hyvin. Salillakin ajattelin, että kohta joku tulee sanomaan mulle, että syö jotain. Näytin varmaan niin nääntyneeltä, ainakin omasta mielestäni. Mutta ei kukaan sanonut mitään. Hymyilin taas ja sanoin heipat lähtiessäni. Mietin sitä, että entä jos joku aavistaa, etten ole syönyt koko päivänä. Mulla on näitä harhaluloja, kuka sen nyt muka voisi aavistaa. Mä olen ihan sekaisin.
Aliravitsemus tekee musta väsyneen, mutta samalla iloisen. Mä vaan hymyilen kaikille, mä olen oikeasti onnellisempi kuin pitkään aikaan. Tästä kaikesta tulee niin hyvä olo. Kirjoitan joka paikkaan kuinka onnellinen olen, mutten kerro syytä. Laihuus tuo onnen, mä uskon niin. Pelkkä laihdutuskin jo on tuonut, mutta entä sitten kun olen täydellinen? Kukaan ei ainakaan vielä ole huomannut, että olen laihtunut. Ei ainakaan kukaan ole sanonut ja vaikka olisi huomannut niin se johtuu kaikkien mielestä varmasti vaan salilla käymisestä. Kaikki on onnellisia kun mä laihdun ja kuihdun pois. Mä olen onnellisin. Pian mun ei tarvi olla edes onnellinen, kun mua ei olekkaan. Mun ei tarvi olla täällä enää kauaa, mä pääsen vielä pois. Kyllä sydän pettää jossain vaiheessa, kyllä nälkään voi kuolla. Ja mä tahdon kuolla täydellisenä. Siihen on vaan vielä matkaa, täytyy vaan kestää tämä pieni hetki. Kaikki kääntyy vielä hyväksi, niin mä haluan uskoa. Mutta mä olen jo niin syvällä, ettei täältä ole paluuta. Enkä mä tahdo takaisin lihomaan, en tahdo mun vanhaan elämää enää. Kun olen nyt niin onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti