Kun elämän ainut tarkoitus on vaan laihtua.

Mun vanhemmat varmaan tappas mut jos tietäisivät, että pelleilen vieläkin syömisten kanssa. Kaikki tämä vaan sen takia, että joku vanha kaveri sanoi, että oon lihonu ollessamme kahvilla. Ja kaikkien muidenkin sanat, kuinka mä oon lihonu. Voivottelut, kuinka silloin joskus olin niin hoikka. Aina huomauttelut siitä miten oon pyöristyny. Ei sitä kukaan kestä, on pakko tehdä jotain. Mun on pakko laihtua kelvatakseni muille ja itselleni. Mä vaan valehtelen vanhemmille ja kaikille kokoajan, että "joo kyllä mä syön". Kukaan ei tiedä mun salaisesta haaveesta laihtua näkymättömiin. Mulla ei ole muuta sisältöä enää elämälle, kun tämä. Tää on mun elämää. Mä tahdon olla pieni, pienempi, pienin. Eikä kukaan voi mua estää, kun kukaan ei saa tietää. Näen itseni valtavan suurena, välillä pieninä hetkinä näytän hyvältä. Katselen ihaillen kuinka olen laihtunut sen 20 kiloa. Mutta se ei riitä, haluan laihtua vielä lisää. Mä haluan lopulta kuolla tähän. Mä en halua elää, mulla ei ole muuta tarkoitusta, kun laihtuminen. Mä en kestä enää. Mä olen turha, epäonnistuja, mun ei kuulu elää. En vaan ole koskaan onnistunut kuolemaan. Ehkä mut on tarkoitettu kitumaan. Mun elämä on turhaa. Mun on pakko olla laihtunut huomenna tai en kestä. En kestä, jos en voi taaskaan onnistua. Huomenna menen kirjoittamaan äidin kanssa sopimuksen siitä salikortista. Mä en kestä olla läski enää. Kaikki mun ympärillä on niin kauniita ja laihoja. Miksi minä, miksi juuri minun piti lihoa? Mäkin tahdon olla kaunis. Mun on pakko onnistua kerrankin. Onnistun, kunhan kukaan ei saa tietää, kunhan pysyn vahvana. Epäonnistuminen pelottaa, elämä pelottaa. Onko pakko elää, kun kaikki tuntuu vaan tuskalta? Onko pakko elää, kun ei ole tarkoitusta? Kun ainut tarkoitus on vaan laihtua... 

https://www.youtube.com/watch?v=-S5hEP8bRpA