Tahdoin vaan olla näkymätön.

"Meinaaks sä tolla elää loppupäivän?" Kysyy yksi luokkani poika. Muut syövät kinkkukiusausta ja minä juon vihreää ED:iä jossa on vaan 40 kaloria pullossa. Epäreiluako? Mun oli pakko mennä syömään yhden luokkalaisen takia, kun käytiin niillä sen jälkeen. Joku oli yrittänyt soittaa mulle, kun oltiin siellä. Arvelin terkkaria ja menin käymään siellä. Se oli yrittänyt soittaa mun eilisen viestin takia. Kun oksensin verta eilen. Ja pelkäsin, että se on vaarallista. Se sanoi, että nyt soittaa polille. Mä epäröin, mä en olisi halunnut. Se sanoi, että tää on vakavaa, että satutan itseäni tällä. Terkkari luetteli mulle mitä bulimian merkkejä musta näkee. Ja mä hoin, etten usko syömishäiriöihin. Sanoin, että voin lopettaa, jos haluan. Terkkari sanoi, että lopeta sitten. Se sanoi, että älä ahmi ja oksenna torstaihin asti. Näytä voitko lopettaa. Ei uskonut mua, ei uskonut muhun. Terkkari sanoi, että se en ole minä. Että se on syömishäiriö, ettei se ole mun vika. Mutta mä voin lopettaa, voinhan? Sanoin, että olen syömättä, ettei tarvi oksentaa. Tänään olen syönyt painostuksena pienen rinkelin. Kun luokkalainen pyysi, että syön sen kun en syönyt koulussakaan mitään. Tarjosi leipääkin, mutten ottanut. Onko sekin huolissaan? Muuten kaikki on ollut nestemäistä. Se ei ahdista niin. Nyt juon valio eila lattea. Mun ruokaostokset viikolle näytti tältä: valio eila latte, fun light, valio plus vaniliajuoma, yuju-vilvoitusjuoma, mago smootie, mansikka-banaani smootie, rahkajuoma, valio plus valijajuoma. Ja joo oli nälkä kaupassa siksi näin paljon taas. Mutta ei mitään ahmittavaa, onneksi. Tänään olisi ollut koulussa puuroa, mutta sain loppu päivän vapaaksi. Ei siis tarvi syödä. Puurokin ahdistaa nykyään ja salaatti, leipäkin vähän. Kaikki paitsi ei nestemäinen. Se on ainut mikä menee enää melkein alas ja pysyy siellä.

Terkkari yrittää soittaa mun terapeutille ensviikolla uudestaan. Sen mielestä tätä pitää nyt saada eteenpäin. Mä vaan sanoin ettei mulla ole mitään ongelmaa, että menee ihan hyvin. En mä nää mitään ongelmaa, en mä tarvi apua. Ei tän tarvi muuttua, mun tarvii vaan laihtua. Pelistä katsoo edelleen lihava tyttö ja siihen pitää tulla muutos. Haaveilen taas ruuan roskiin heittämistä, vaikka se melkein kaikki onkin nyt jääkaapissa nestemäistä. Se kassalla varmaan katsoi, kun ostin vaan juotavaa. Enhän mä ansaitse edes muuta. Näin lihava tyttö. Sanoin terkkarille etten mene lääkärille ottamaan mitään diaknoosia. Kun en usko siihen. Mun isä sanoi, että haen vaan huomiota. Mä olen kai vaan niin surkea. Menin tänne kotiin yksin miettimään pahaa oloani, nälkääni. En mä jaksa enää, mä haluan vaan jo olla laiha. On vieläkin kylmä, vaikka olen pian juonut litran. En mä halua syödä, en enää. En mä tarvi apua, en mä tarvi mitään diaknoosia. Huomenna katson paljonko olen laihtunut ja itken. Jos uskallan. Koska mikään ei koskaan riitä. Minä en riitä. En pysty enää katsoa terkkaria silmiin, enkä varmaan enää terapeuttiakaan sen jälkeen kun se tietää. Tuntuu niin pahalta. Mä haluan vaan olla yksin, nukkua ja laihtua. Olla olematta elossa.