Mun ei pitänyt enää ahmia, mutta geisha on niin hyvää. Miksi ostin sitä taas, että saan oksentaa. "Miten sun syömiset on mennyt?" "Niin ja näin." "Mitä se tarkoittaa?" "Ei niin hyvin..." "Söitkö mitään lämmintä viikonloppuna?" "Söin mä lämpösiäleipiä." "Ootko sä koskaan oksentanut syömääsi ruokaa?" "Oon mä joskus..." "Ootko pitkään aikaan." "En..." Valehtelin, koska en mä muuta osaakkaan. "Eli me ei puhuta sun kohdalla syömishäiriöstä." "Ei." Puolet käynnistä oli taas syömisistä puhumista. Onko se muka niin tärkeää? Geishapatukat katoavat yksitellen. Mä olen surkea epäonnistuja. Huomenna en mene ostamaan karkkia, vaikka menen kauppaan ostamaan kakkuaineksia. Nälkä voitti taas minut. No saanpahan ainakin oksentaa taas. Huomenna mulla on käynti polille kuraattorin kanssa. Se ottaa varmasti puheeksi syömiset, mutta mä kiellän kaiken. En mä osaa kertoa, en osannut taaskaan. Ei mun edes tarvi kertoa. Luokkalainen kävi mun luona illalla. Oli kyllä tosi kiva. "Kirjoitatko säkin runoja?" Tyttö kysyi multa. "Joo aina välillä." Jos nyt tähän loppuun kirjoittaisin runon ja menisin oksentamaan nämä suklaat.
Päästin sinut elämääni
Näytin sulle maailmani
Sä sanoit täällä on hyvä olla
Älä kerro tästä paikasta
Tää on sun piilopaikka
Tää satuttaa vaikka
Silti mä tänne jään, enkä aio lähteä
En vaikka muut toivoivat mulle toista reittiä
Mä valitsin tieni
Mä valitsin maailmani
Eikä kukaan voi mua tästä maailmasta erottaa
Ei kipua voida minusta poistaa
Ei minua sinusta
Ei sinua minusta
Ei tätä hetkeä, kun sattuu
Joku muhun silloin lujemmin tarttuu
Ja sanoo täällä on niin hyvä olla
Paras olla
Älä lähden milloinkaan
Ei ennen kuin pois mennä saan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti