Voisinpa vaan lentää tuulen mukaan.

Terkkari soitti mun terapeutille. Kuulin puhelusta sanoja. Syömishäiriö, molemmat. Terkkari sanoi, että oli puhunut mun kanssa bulimiasta. Nyt ne puhuu, että on myös anorektisiapiirteitä. "Haluaa satuttaa itseään, keksii aina jotain miten satuttaa itseään." Terkkari sanoo puhelimessa. Terkkari sanoi, ettei voi pakottaa mua syömishäiriöpolille ennen kuin menen niin huonoon kuntoon, että pyörtyilen. Tuli siis tavoite pyörtyä vissiinkin. Tuli olo, että on niin surkea. Ettei riitä. Terkkari sanoi, että mulla pitää olla halu parantua, jos menen sinne syömishäiriöpolille. Ne ei voi auttaa mua nyt, niin se sanoi. "Kyllä sä vielä huomaat tarvitsevasi apua." Ne ei tiedä mitä ne tekee mun kanssa. Ne on niin huolissaan. Huomenna on terapia. Pelottaa nähdä terapeuttia tän puhelun jälkeen. Olin tänään sairaslomalla. Ahdisti niin. Koulusta ei tule mitään. Meen tänään salille. Terkkari sanoi, että silloin pitää syödä.  En vaan osaa syödä oksentamatta. Purin ruuan ja syljin roskiin. En mä kestä sitä. Ehkä tänään laihdun, kun meen salillekkin. Ei ole nälkä, mä ahmin silti. "Miksi sä haluat laihtua?" "Mussa on liikaa..." "Mitä sussa on liikaa?" Hiljaisuus. "Läskiä..." "Missä kohtaa?" "Mahassa ja jaloissa." "Mitä sä haluaisit?" "Haluaisin kelvata itselleni, olla kauniimpi." "Mä arvasin, että sä sanot noin. Mutta ei luuranko ole  kaunista, vaan terve keho. Kun syö salaattia, perunaa ja lihaa. Sä luulet tulevasi kauniimmaksi, mutta oikeasti meet vaan pahempaan suuntaan." "Sun kuva itsestäs on vääristynyt, niin kuin yleensä syömishäiriöissä." Terkkari puhui paljon. Mä en pystynyt mennä tunnille. En usko vieläkään. En halua usko, en vaan halua. Haluan kieltää kaiken, mutta sekin on kuulemma tavallista.

Salilla huomaan kuinka hyydyn selkälihaksia tehdessä. En enää jaksa nostaa käsiä irti lattiasta. Muut jaksaa, ne on syönyt muutakin kuin yhden porkkanan tänään. Mutta mä en luovuta. Kotona söin proteinirahkan ja on kauhea nälkä vieläkin. Onneksi ei ole ahmittavaa, enkä lähde kauppaan. Syön tänään vielä porkkanaa vähän ja toivon huomenna pienempää vaa'an lukua. Enemmän kuin se 200 grammaa. Oon alkanut jättää kahvia pois, siinäkin on liikaa kaloreita. Oon väsyneempi, vihaisempi. Huudan kissoille, hermostun niille. En vaan jaksa mitään. Ajattelen vaan ruokaa ja sitä, että täytyy olla syömättä. Joo oksensin tänäänkin, söin suklaata. Mä en osaa pyytää apua, mä en tarvi sitä. Ehkä sitten, kun olen laihempi. Sitten, kun musta oikeasti ongelmat huomaa. Nyt mä en ansaitse sitä. Mä oon surkea, surkeampi, surkein. Toivon, että tää liikunta vei pois säästöliekin. Mä en edes uskalla syödä, kun laihdun niin vähän päivässä. Mua pelottaa huominen terapeutin tapaaminen, mä en jaksaisi kouluunkaan. Kaikki kaatuu päälle ja mä oon niin väsynyt. Mutta silti jatkan. Haluan pyörtyä koulunkäytävälle, haluan vaan laihtua, nähdä luut selvemmin. Nyt en ole mitään muuta kuin lihava, surkea, epäonnistuja. Mä olen liian loppu, mutta mä jatkan kunnes kelpaan. Kunnes olen jotain... Luuranko.