Olla joskus edes vähän vähemmän, tarpeeksi vähän.

Viikonloput menee niin huonosti. Mä vaan ahmin ja oksennan. Heti kun saan oksennettua niin ahmin lisää. Katsoin the voice kids plan-showta ja ahmin, oksensin. Ne lapset siellä tv:ssä puhuu miten ei jaksa koulussa, jos ei saa ruokaa. Miten ei opi mitään, kun saa vaan mukillisen puuroa päivävässä. Ja mä vaan oksennan ruokani pois. Silti mä en lopettanut, en osannut. En vaikka yritin ajatella niitä lapsia. Tänään päätin, etten mene kauppaan, etten ahmi. Hyvä saada edes yksi välipäivä. Ajattelin, että rupeaisin elämään yhdellä leivänviipaleella (hätätapauksessa kahdella), yksi olisi tavoite tai sitten kahdella viilillä. Niin kuin elin joskus. Paino on liikaa, enkä kestä sitä. Mun on pakko laihtua ja unohtaa ahmiminen. En mä halua olla mikään bulimikko, en halua. Se on ihan tyhmää, mielummin niin niin laiha. Niin, ettei kukaan enää huomaa mua. Näkymätön. Mun on pakko saada jostain motivaatiota laihtua. Ei enää karkkia, ei enää mitään muuta kuin leipää ja viiliä. Kerran viikossa koulun puuro, jos tarvin sitäkään. Kaupasta saa hakea vaan leipää, juustoa, kinkkua, maitoa, viiliä, funlightia ja kahvia. Löydän itseni kuitenkin ahmimasta ja lihomasta taas pian, vaikka kuinka suunnittelen. Mutta yritän taas. Tänään aion mennä vihdoin lenkillekkin. Huomenna vaa'an täytyy väyttää vähemmän. Kun en kestä sitä lukua.

Vaaka pelottaa mua. Pelottaa vaikken söisi, että lihon. Ehkä mä en enää liho, jos mä en ahmi. Mun on pakko olla vahvempi, kun tää. Mun on pakko laihtua keijukaisen kokoon. Tää vaan pilaisi sen. Mä en halunnut olla ahmiva ja oksenteleva tyttö, mä vaan halusin olla laiha. Ehkä enemmän anorektinen, kuin tälläinen. Ehkä mä vielä joskus olen, jos en enää syö. Enkä enää aio syödä. Menen isäinpäiväksi kotiin, siihen asti on taas aikaa olla vähillä syömisillä. Siihen asti on aikaa laihtua ja mähän laihdun. Ehkä sielläkin pystyn syödä vähän, enhä pystyn skipata ateriat menemällä kaverin luokse. Niin kuin teen aina. Aion valehdella kaikille. "Ei en mä enää oksentele." Enhän mä enää aiokkaan. Nyt aion vaan laihtua. Mä olen liian läski anorektikoksi, liian huono bulimikoksi. En mä ole mitään. Olen vaan liian huono kaikkeen, taipuva epäonnistumiseen. Mutta ehkä joskus vielä onnistun näiden kaikkien romahdusten jälkeen. Mun pitää olla vaan vahva ja laihtua. Olla joskus kevyt kuin tuuli, vahva kuin meren aalto, hauras kuin lumihiutale, kaunis kuin auringonlasku. Olla joskus.