Puolet ruuasta makaa taas roskiksen pohjalla. Mä en osannut ostaa vaan vähän. Maistoin kaikista vähän, mutta tajusin etten voi syödä niistä mitään paljoa. Haluan ahmia taas ja varmasti ahminkin vielä tänään. En mä osaa lopettaa tätä. Ajattelen painonlukemaa, hoen sitä päässäni. Hoen, että lihon. Mä oon niin epäonnistunut, surkea. Mä en jaksa. On vaikeaa yrittää onnistua, kun ei koskaan kuitenkaan onnistu. Minun on nälkä, vaikka olen syönyt tänään jo leivän ja jugurtin. Haluaisin syödä kaiken mitä ostin, oksentaa sen kaiken. Milloin minusta tuli näin hullu, näin sekava? Katson mun hampaita, katson miten ne on jo kärsinyt. Mun pitäisi lopettaa, mutta miksi tää kaikki on niin hienoa? Niin hienoa, ettei voi lopettaa. Ei vielä, ei ehkä koskaan. Silti välillä tuntuu, etten jaksa enää yhtään tätä. Välillä tää on mun koko maailma. Mä en tiedä mitä haluan. Kaikki on niin sekavaa. Ajattelen vaan ruokaa, mitä syön seuraavaksi kun katson tv:tä. En halua, että siitä mitään jää minuun. Haluan kaiken pois. Lupaan itselleni, että jos tänään ahmin niin en huomenna ahmisi. Jos en huomenna menisi kauppaan, jos kerrankin pystyisin siihen. Mä en jaksa enää tätä sekavaa elämää. Ehkä olisi vaan parempi mennä. Mutta en mä voi, en vaikka kohta kaikki voimani on loppuun käytetty. Mä olen maailmassa, jossa ruoka hallitsee. Jossa mä en voi yhtään mitään. Se on mua vahvempi, paljon vahvempi. Mä oon niin heikko. Huomisen aion elää kahdella jugurtilla. Mun on pakko saada kontrolloida tätä jotenkin. Pakko lopettaa ahmiminen ja aloittaa taas laihduttamaan. Mun on pakko pystyä tähän. Entä jos mä en pysty enää lopettaa ahmimista?
Sumu piirtyy silmini
Kaunis sumu, jossa ei näe mitään
On kaunista, kun ei näe eteensä
Kun kaikki pahakin näyttää kauniilta
Sumuisilla silmillä sä katsot vaan
Ja maailma näyttää hetken kauniilta
Sinun omaltasi
Eikä sumu lähde pois silmistäsi
Kun tuska on ystäväsi
Kaikki on utuista ja kaunista
Tuskaista, mutta jotenkin niin hyvää
Niin hyvää, ettei siitä voi luopua
En uskalla luopua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti