Tänään piti olla oksentamaton päivä, eilenkin piti. Mutta kaapissa oli suklaata ja on taas. Eli mä ahmin sen. Haaveilen hakevani vielä lisää, mä en koskaan opi. Eilen olin salilla, se oli peilisali. Salin peilit sai mut näyttämään läskiltä siinä jumppatopissa. Ihan liian isolta. Mun täytyy laihduttaa, vaikka kaikki sanoo, että oon hyvä näin ja laiha. Mutta kun itselleni en ole, en ole mitään. Huomenna on uusi päivä, jos silloin en oksentaisi. Jos... Mä toivon niin. Ehkä tää loppuu itsellään. Terkkari selitti taas jotain eilen, että haluaisi tulla mukaan kertomaan mun asioista. Mutta mä en suostunut. "Mä haluan kertoa itse". Mutta oikeasti en kerro. En mä halua. Ehkä tää kaikki loppuu vaan, kun aika menee. Ehkä unohdan sen tulevan kissanpennun takia kaiken. En tahdo muistaa tätä, tahdon vaan unohtaa. Ehkä unohdankin, ehkä lopetan kaiken. Jos mä enää pystyn, jos mä edes haluan. 
Oon menossa viikonloppuna hakemaan sitä kissanpentua. Sunnuntaina se on sitten mulla. Ihana pikkunen. Ehkä se muuttaa kaiken. Minusta takaisin ihmisen, sen joka joskus olin. Tai edes vähän lähemmäksi sitä. Mä toivon sitä. Tämä maailma on kaunis, mutta satuttava. Kipua tuottava, mutta siinä on jotain houkuttelevaa. En tiedä tahdonko sitä enää, tahdonko lisää kipua. Mä en vaan tiedä. Kaikki on niin helppoa, niin tuttua. Niin osa minua. Mitä mulle jää jos mulla ei ole tätä kaikkea? Jää vaan tyhjät kuoret, tarkoitukseton ihminen. Jää vain joku jolla ei ole nimeä. En tahdo olla se jolla ei ole tarkoitusta. Voiko tarkoituksen löytää vielä jostain muualta? Mä oon miettiny terkkarin sanoja, bulimiaa. Mutta mä en usko siihen. Ei minulla, ei vaan voi olla minulla. En usko, en halua uskoa. Isäni ei usko syömishäiriöihin. En minäkään. En vielä, en halua. Kaikki on kunnossa, jos mä vaan haluan. Mä voin päättää lopettaa koska tahansa. En vaan halua vielä. Ehkä joskus. Sitten kun olen valmis päästämään irti. Sitten kun mulla on joku muu tarkoitus. Sitten kun en kestä enempää. Vaikka välillä tuntuu jo etten kestä. Silti jokin sanoo, että on pysyttävä täällä, tässä maailmassa. Se sanoo tää maailma on kaunis, älä päästä vielä irti, älä päästä irti koskaan.

Ei jutut mene ohi, kun vaan odottaa. Luulin itse niin ja odotin, ja sitten kaikki menikin pahemmaksi.
VastaaPoistaMä en vaan ansaitse kertomistakaan. Enkä mä halua enää uutta diaknoosia. En halua, että kukaan tietää mitään. Lopetan kaiken itse sitten kun en enää jaksa, anteeksi...
Poista