Rakastunut kai olen jo tähän.

Otan jääkaapista vaan maitoa kahviin, ei minun ole nälkä oikeastaan. Ei aamulla ollut. Kaksi kuppia kahvia vie nälän jonnekkin. Eilen mikään ei pysynyt sisällä, muuta kun kahvi ja mehu. En kestänyt mitään. Nyt haluaisin taas syödä, että voisin oksentaa sen pois. Yritän, etten söisi, koska mä tiedän jo mihin se johtaa. Paino aamulla tasan 59.0 kg. Oon tyytyväinen. Voisinko onnistua nyt?

Istun lääkäriä odottamassa. Lääkäri on myöhässä. Mua ahdistaa, en halua mennä. En halua, että kukaan tietää yhtään mitään. Viimein lääkäri kutsuu mut sisään puolituntia myöhässä. Se ei kysy syömisistä, ei sano mitään siitä. Terapeutti kysyy söinkö jotain lämmintä viikoloppuna ja mä sanoin, että olin syönyt pitsaa. Ja olinhan mä syönyt, mutta ei se tiedä, että oksensin senkin. Lääkäri kirjoittaa mulle uusia lääkkeitä. En tiedä aloitanko niitä kuitenkaan. Käyn kaupassa ja ostan vaan nestemäistäruokaa. Ihan kun muka pystyisin syödä sitäkään. En mä pysty enää syödä mitään, en osaa. Ohitan karkkihyllyn viereiseltä hyllyltä, mutta katson niitä karkkeja. Mä näen ne, mutta kiihdytän vauhtia kohti kassaa. En ota niitä. Katson kuinka Halpa-Hallissa olisi karkkipussit tarjouksessa. Haluaisin mennä hakemaan. Haluaisin niin ahmia. Mutta mä en saa mennä, en vaan saa.

Minun on kylmä ja nälkä. Mutta en osaa syödäkkään. Haaveilen tonnikalaleivästä. Voi olla, että syön sellaisen vielä tänään ja oksennan sen. Koska siihen se menee. Mä en ole tarpeeksi vahva, nälkä on aina illalla vahvempi. Oli eilenkin. Illan kaksi kuppia kahvia ei enää vienyt nälkää pois. Eilenkin menin aikaisin nukkumaan, että unohdan nälän. Onko tää elämää enää? Miten mä osaan syödä, kun vieraita tulee loppuviikosta. Miten mä osaan esittää, että kaikki on hyvin. Mä en jaksaisi mitään, en enää. Mä oon niin yksin, vaikka ympärillä on monta ihmistä. Mutta ne ei tiedä musta mitään. En ole uskaltanut kertoa, en ole edes saanut kertoa. Ehkä en aloita sitä lääkettä, enhän mä ansaitse hyvää oloa edes. Ja se lihottaa mua vielä lisää. "Painonousu, ruokahalunlisääntyminen" lukee haittavaikutuksissa. En mä halua niitä, kun mä haluan vaan laihtua. Kyllä tääkin lääke nostaa painoa, pitäisi nostaa. Se on yksi syy miksi en uskalla syödä. Lääkäri katsoi mua ja sanoi "Et sä ole ainakaan tästä lääkkeestä lihonut." Teki mieli sanoa "Niin enhän mä ole syönytkään mitään." Mutta jätin sanomatta. Tuntui pahalta. "Pärjäätkö sä?" "Kyllä mä pärjään aina jotenkin." Ei kukaan saanut tänäänkään tietää, kukaan ei koskaan saa tietää. Kaikki on helpompaa pitää salassa, vaan itsellään. Koska mä olen kai ainut ketä ymmärtää, kai ainut ketä rakastaa tätä maailmaa.