Hauras minä.

...Olen kokoajan enemmän. Aamupaino 53.5 kg. Syödyksi tulee tänään noin 190 kaloria. Mä hajoan, haurastun, katoan. Menen hiljalleen pois. Hammas lohkesi illalla, ottaa päähän. Onko mun hampaat näin hauraat? Toki oonhan mä oksentanu pitkään, mutta en enää hetkeen. Mulle yksi kaveri sanoi, että luut haurastuu aliravitsemuksesta. Mutta mähän syön juustoa, raejuustoa, maitorahkaa, juon kahvin kanssa maitoa. Ja se ei riittänyt siltikään. Ärsyttää, tulee kallis reissu. Ja ne huomaa siellä, että oon joskus oksentanut. Ne huomaa, ne kysyy. Mä en tiedä mitä vastata. Mä pelkään muutenkin hammaslääkäriä, pelkään sitä kipua. Se on erilaista, kun itseaiheutettu kipu, jonka siedän helposti. Sen tekee joku muu, eli se sattuu. Kiroan täällä, ottaa niin päähän. Miksi minä, enhän mä ole edes jatkanut tätä kauaa vielä. Pureskelin suklaata ja syljin sitä roskiin niin hampaasta lähti pala. Ei se ollut edes kovaa ja lähti silti. Vihaan itseäni ja mun kehoa. Mulla on vieläkin varmasti järkyttävä rasvaprosentti, kiitos ylipainon. Haluan siitä eroon. En kestä, kun joka puolella on ylimääräistä. Näytän lihavalta, oikeasti. En tämän painoiselta ollenkaan. Jos joku muu tämän painoinen tulisi mun viereen, niin se olisi varmasti laihempi. Mun pitää varmaan laihtua 40 kiloon, niin näytän vasta laihalta. Ärsyttää...

Kuraattori on iloinen, kun syön tämän verran. Se riittää, se on hyvä. En mä senkään mielestä ansaitse enempää. Terapeutti soittaa, meillä on puhelinaika. Soittaa puolituntia myöhässä. Puhutaan 6 minuuttia. Ei se kysy mitään, ei sitä kiinnosta mikään. Toivottaa vaan hyvää viikonloppua ja selittää lääkäriajasta, joka on maanantaina. Turhaa... En jaksa tuota terapeuttia, haluan vaihtaa sille psykologille. Mutta se asia ei etene mihinkään. Kaikki on vaan niin sekaisin. Sain rästissä olevat kokeet tehtyä, mutta vielä on liikaa rästejä. Ei minusta ole mihinkään. Skippailen taas siivoamista, tiskaamista, en vietä aikaa kissojen kanssa, en mene lenkille. En jaksa mitään. Pelistä katsoo edelleen lihava tyttö, vaikka numerot putoaa kauemmaksi normaalipainosta. Silti edelleen vaan lihava, lihava, lihava. Se lääkärikin on rasittava mille pitää mennä maanantaina ja terapeutti tulee sinnekkin mukaan. En saa siis kerrottua mitään. Enkä myönnettyä varmaankaan, jos se kysyy jotain. En mä pysty, kun se on siellä. Huomenna on ne luokkalaisen kaverin synttäribileet. Mä menen kai jo aikaisemmin, kun muut. Mä ostin kaksi siideriä. Niin vähäkalorisia, kun löysin. Pyörin siellä niin kauan etsien jotain mistä en kuole. Huomenna en tahdo laskea kaloreita, mutta en tahdo silti syödä paljoa. Alkoholin kalorit jäävät onneksi alle 200. Mutta se pelottaa silti. Mutta enhän mä usein juo, kyllä mä voin nyt yhden kerran. Toivottavasti siellä ei ole hirveät tarjoilut. Uskon ettei ole kaverin huonon rahatilanteen takia. Boolia on, ehkä maistan sitä vähän. En aio juoda itseäni humalaan, koska silloin kerron kaiken elämästäni. Enkä halua kertoa. En halua kenenkään tietävän millaisessa maailmassa oikeasti elän. Suklaatakaan en voi enää syödä, pureskella ja sylkeä pois vaan. Koska en haluaisi oksentaakkaan enää. Ja jos mun hampaat on näin huonot niin se vaan pahentaisi lisää. Kaupasta en taaskaan pystynyt ostaa mitään ruokaa. Liikaa kaloreita, ihan liikaa. En tajua miten joskus olen pystynyt ostaa lihapiirakoita missä on yhdessä piirakassa 260 kaloria. Enää en pystyisi. Miksi kaikissa puuroissakin on annoksessa vähintään 130 kaloria? Se on liikaa. Mutta mä aion vielä uskaltaa syödä sen. Yritin vaan katsoa, jos jossain olisi edes vähän vähemmän. Pyörin vaan kalorilaskurissa kokoajan ja mun on vaikea laskea kaloreita, kun ne ilmoitetaan 100 grammassa. Olen liian huono matikassa. Voi siis olla, että teen välillä laskuvirheitä. Mutta lasken monta kertaa, ettei niitä tulisi. Sekavaa tekstiä, sekavaa oloa. Sekava minä ja sekava maailma. Nyt tuntuu taas, etten ole onnellinen. Mutta se kestää vaan hetken. Kohta tää maailma ottaa lujemmin kiinni ja sanoo sun on oltava onnellinen. Ja mä olen. Olenhan mä onnellinen?

"Mä tarvitsen mun haavoja

Syviä ja suolaisia

Kun mikään ei tunnu miltään

Kipu korvaa ystävää"