Hauraasti normaalipainon rajoilla.

Kelmuan mahan, kelmuan reidet, pohkeet. Menen saunaan, kuulin, että näin laihtuu. Mä olen hullu, päästäni kai sekaisin. Mutta en ole sairas, erilainen vaan. En nauti saunomisesta tälläkertaa, ajattelen vaan laihtumista ja sitä miten lihavalta näytän kireässä kelmukuoressa. Käyn lähellä pyörtymistä, mutta on pakko heittää vielä vähän lisää vettä, melkein koko iso sangollinen. En kuitenkaan pyörry, vaikka silmissä hieman sumenee. Laitan suihkun kuumalle, mutta olen ihan jäässä. Tämä on niin ihanaa. Juon paljon, katson leffan, syön muumipastilleja, joissa on vaan askissa 29 kaloria, teen 60 vatsaa, 60 selkää, 300 x-hyppyä ja yritän mennä nukkumaan. En saa unta, taaskaan. Pyörin, nousen, käyn vessassa, huudan kissoille, kun ne ei nuku. Samaa uudestaan ja uudestaan. Nukahdan taas kahden jälkeen, pyörin kaksi tuntia. Herään, katson aamupainon... 56.1 kg... Vähän laskenut, liian vähän. Katson painoindeksi pitkästäaikaa, tasan 19... Viimeksi se oli lähemmäs 20... Numeron alla lukee normaalipainon rajoilla. Mä hymyilen, mulla kestää hetki ennen, kun tajuan mitä se tarkoittaa, mä en voi uskoa. 1,5 kg ja mä olen alipainoinen. Ei enää paljon matkaa, mä pystyn siihen. Mä pystyn tähän. Juon ruokatunnilla puolet vitalinea-juguttijuomasta.  En saanut juoda sitä kokonaan... Puolet kolahtaa kovaäänisesti roskikseen, häpeän. Mutta onneksi kukaan ei kai kuule. 45 kaloria, ateriankorvikkeessa mikä loppui eilen olisi ollut 4 kertaa enemmän kaloreita. Kyllä mä tällä pärjään koulupäivän loppuun, ihan hyvin pärjään.

Terkkari ei pyytänyt mua terveystarkastukseen, kaikki muut mun luokasta on jo ollut. Pelkään, että huomenna se pyytää mutkin. Mutta mä en sinne mene punnitukseen, en varmasti mene! En halua, että se tietää tai arvostelee mun painoa yhtään. Se on kuitenkin sen ilmaissut, että se on hyvä, kun laihdutan. Salaa siis viestittänyt, että oon lihava. Tälläinen terkkari... Mulla on vielä 6 kiloa matkaa, että saan mun luokan kaksi tyttöä painossa kiinni. Ne 150 senttiset... Mä yritän, mä niin yritän... Minun on kylmä, mutta minun ei ole nälkä... Olin vihainen taas terapeutille, en katsonut sitä edes silmiin, en kertaakaan. Vastasin kyllästyneesti joka asiaan. Se kyseli mun syömisistä, mutta huomasin siitä ettei sitä oikeasti kiinnostunut. Niinpä en sanonut paljon mitään... Nauroi taas mun asioille. Miksi se vaan nauraa mulle? Mitä mä sanon väärin, olenko minä vääränlainen? Ei puhunut mulle siitä terapeutinvaihdosta, vaikka sille on siitä soitettu. Enkä mä saanut sanottua siitä, koska en tiedä miten olisi sanonut sen loukkaamatta. Olen edelleen uskomattoman iloinen ja se näkyy minusta kokoajan. Mä en ymmärrä miksi. Muhunhan sattuu. Mutta mä hymyilen, mä nauran, mä olen vaan niin onnellinen. Ostin nesteenpoistajia, olin haaveillut niistä jo niin kauan. Kun juon niin hitosti, ehkä tää auttaa siihen... Laskin matkalla kotiin koulusta, että tänään olen syönyt noin 170 kaloria... Juonut on tietysti myös kaloreita, kahvia ja funlightia. Niitä en vaan laskenut... Onko se hyvin? Mua pelottaa silti, että olen vielä huomennakin samassa painossa... Pelottaa niin, että se voi olla syy etten saa unta tänäkään yönä. Alipaino houkuttelee jo liikaa...

 

"Väistän vastuuta, en ratkaisun paikkaa etsi matkalta
Eksyn helposti, en oikeaa suuntaa löydä kartalta
Siitä lähdetään, ettei tervettä kohtaa löydy minusta
Siitä lähdetään, ilman sinua koskaan en mistään kiinni saa"