Se meri olikin pohjaton.

Työt meni loppuviimeksi ihan hyvin, sunnuntain vuorot meni jo paljon paremmin. Sain hyvää opastusta, mutta silti tuli muutama virhe tietämättömyyden takia. Tuntuu, että opinkin jotain. Sunnuntaina lähden viimeisenä viimeisältä päivän työvuorolta. Sammutan valot ja lukitsen ulko-oven. Koko työvuoron ajattelin "läski, läski, miksi söit sen leivänpuoliskan ennen kuin lähdit." Tunsin kuinka se kaikki imeytyy minuun ja kuinka lihon siitä. Lukitsin oven ja lähdin koululle viemään työvaatteita. Mä päätin tehdä jotain ajattelematonta, jotain siinä pimeässä koulussa. Menin vessaan ja mä yritin epätoivoisesti oksentaa sitä leipää pois. Pönttö sotkeutuu, samoin lattiat. Oksennan niin kauan, että saan rystyset auki, että loppu on vaan sappinesteitä. Mä olin syönyt liikaa sinä päivänä ja pelkäsin, että oon lihonut. Söin kyllä 4 laihdutuslääkettä illalla, etten vaan lihoisi. Tein lihaskunnon, hypin x-hypyt nopeammalla temmolla. Mä pelkäsin niin. Töissä tiskatessa mä nousen varpailleni, että kulutan enemmän. Katson taakseni näkeekö joku, mutta sitten en enää välitä. Pitäköön mua vaan outona, koska mähän olen. Kävelen käytäviä niin nopeasti kun voin edestakaisin kokoajan. Kysyn pitäkö hakea jotain, kysyn neuvoa, että saisin vaan kävellä enemmän. Olisin halunnut juosta, mutta se tuskin olisi siellä ollut turvallista tai edes luvallista. Käytän koko kehoa kumartuessa, teen liikeet isommin. Kaikki vaan siksi, koska pelkäsin lihomista niin. Tiesin, että aamulla näen totuuden. Viimeksi lihoin töissä, mutta nyt en lihonut, en yhtään vaan laihduin 100 grammaa. Mun tavoite oli se, etten lihoisi paljoa ja mä pystyin siihen. Mä meinasin oksentaa töissäkin kaksi kertaa, mutta tajusin etten voi, kun olin tunkemassa sormia kurkkuun. Vaan jatkoin työtä ihan hulluna lihomisenpelon kanssa. Tänään olikin sitten jo koulua. Aamulla olin kuraattorilla. Kerroin miten hyvin mulla meni viikonloppu ja hän oli oikein iloinen siitä. Kysyi hainko ruuat jääkaapista, kun olin töissä. Mä sanoin, että hain osan ja hän sanoi, että hyvä. Myöhemmin ilmeni, etten ottanut niitä lämpimiäruokia ollenkaan. Mutta perustelin sitä sillä, kun siinä luki se teksi "ota vain se mitä uskot syöväsi." ja hä ymmärsi. "Hyvä, että oot syönyt edes jotain." Niin kuraattori sanoi. Hän oli tyytyväinen, että söin muutaman leivänpalan ja hedelmiä ja jaksoin niillä kaikki päivät. Ja sitä laihdutusateriankorviketta, joka on nyt ihan lopussa. Enkä tiedä milloin on rahaa ostaa sitä lisää. Sitten siis syön entistä vähemmän, mikä ei kyllä haittaa. Mutta laihdutusteho heikkenee, ehkä, mikä kyllä haittaa. Vaan yksi oppilas oli hakenut koulun tarjoamat ruuat jääkaapista, mutta oli jättänyt maksalaatikon ottamatta. Kävin katsomassa eilen illalla ja olisi taas tehnyt mieli ottaa ne ruuat, vaikka ne on pahaa, mutta oli niin nälkä. Menin sitten kotiin syömään porkkanaa.

Sanoin kuraattorille mun exästä, kun se kokoajan kyselee miten mulla menee. Se kysyy mun ongelmista ja mä tyhmä kerroin vähän. Se sanoi, että oon sairas, sairas ihminen. Mulla on muka sairaita ajatuksia ja oon täysin sairas. Mua loukkasi, sanoin kuraattorille etten mä voin olla sairas. Mulla on kaikki hyvin. Se kysyi liittyykö tää syömisiin ja mä myönsin. Hän sanoi, että on huolissaan mun syömisistä. Exäkin väittää olevansa. Tänään kun se kysyi miten on päivä mennyt niin mä vastasin, että hyvin. En mä jaksa puhua, kun se heti sanoo miten sairas ihminen olenkaan. Ja muhun sattuu, ehkä mulla on ongelmia, mutta en mä ole mitenkään sairas. Se väittää vastaan, se ei välitä vaikka satuttaa mua niillä kommenteilla. Kuukausi jouluun ja mun pitäisi laihtua 2 kiloa siihen mennessä. Kaupassa olin taas nälkäisenä ja meinasin ostaa liikaa kaikkea. Onneksi tajusin miten paljon niissä kaikissa on kaloreita, eikä sitten niin paljon lähtenyt kassalle asti. Mulle sanotaan taas koulussa "Tuu syömään." "Mikset sä tullu syömään?" "En mä tuu." "En mä jaksanu." Ne oli mun vastaukset. "Laiska." Sanoo yksi toisen vuoden opiskelija ja naurahtaa. Pyytää mua kahville, mutta sovin jo toisen kaverin kanssa, että menen sinne illalla. Syön leivänpuoliskan, ahdistun, mutten oksenna. Tuntuu, että olen syönyt tänäänkin liikaa. Laihdutusravintolisän ja leivänpuoliskan. Kaikki siinäkin tuntuu olevan liikaa ja mua pelottaa, että lihoin siitäkin. Otan varmuudeksi laihdutuslääkkeen. Ei mulla ole yhtään varaa lihoa. Sitten kun saan rahaa ostan taas jotain luontaistuotehyllyltä, tänään en viitsinyt, kun ei ole paljon rahaa. Pöytä on edelleen täynnä laskuja, en saa maksettua niitä. Tiskattua sain ja pestyä pyykit, edes jotain. Vielä pitäisi siivota koko asunto, ehkä sitten loppuviikosta, olisi kyllä jo melkein pakko. Kaikki näyttää silti jotenkin kauniilta, vaikka aika sekavalta. Mutta mä olen onnellinen näin, vaikka ei sitä kukaan tunnu ymmärtävän. Ja mä sanon vaan ettei musta tarvi olla huolissaan, ei ole syytä. Enhän mä ole kuolemassa, en lähelläkään sitä. Mullahan on kaikki hyvin, ihan tarpeeksi hyvin. Mä olen onnellinen täällä, tässä kauniissa meressä.

"Hän näki siellä taivaan
ja se meri olikin pohjaton
sokaisi, ja kietoi hänet
maailmaan joka siellä on "