Virhepalanen, jolla ei ole tarkoitusta.

Ajatuksia ja tekoja kuluneelta riparilta ja riparin jälkeen:

24.6.14

Mä olen muiden seurassa, mutta tunnen olevani yksinäinen. Muut isoset pelaa ja mä vaan istun ja lihon. Ensimmäistä kertaa mä haluun täältä pois. Mun huonekaverit on tukevia, mäkin tunnen olevani. Mä vaan syön. Ahdistaa, harmi kun jätin ne lääkkeet kotiin. Kukaan ei tiedä kuinka kamppailen elämästä. Kukaan ei tiedä, että mulla on paha olo. Isostenisonen puhui eilen illalla yksinäisyydestä. Mä koin samaistuvani siihen. Niihin yksinäisiin muiden seurassa. Se mä olen, yksinäinen. Enkä uskalla sanoa, että on paha olo...

Mä oon yksin, vaikka ympärillä on muita. Kaikki vaan katsoo tätä epäonnistunutta naamaa. Mä hymyilen muiden isosten kanssa, silti mikään ei tunnu aidolta. En ole tutustunut kehenkään, en kai enää osaa. Mä oon ulkopuolien, virhepalanen jolla ei ole tarkoitusta...

25.6.14

Mä tein sen ekaa kertaa leirillä. Sinne meni makaroonilaatikko. Mä toivon, ettei tää tuu tavaksi ja salaa toivon, että tulee. Toivon, ettei valvontakamera nähny mua. Mulle tuli vaan niin kauhee läskiahdistus, etten kestänyt. Nyt yritän taas hetken.

28.6.14

Mä tein sen jo toisen kerran tai vasta. Mua alkoi ahdistaa se hampurilainen, jonka söin. Nyt se on poissa ja niin olen minäkin, ainakin melkein. Mua oli etsitty, kun olin poissa, heti jotain. Nyt on nälkä, mutta kyllä mä sen kestän. Nälkä on hyvästä. Tää kylläsyys saa luvan jo loppua. Rakastan nälkää, se on kuin ystävä. Pian on leiri ohi ja saan kokea sen taas. Ihanaa, mä odotan.

30.6.14

Nyt on leiri ohi ja hyvin meni. Mä kestin, mä jaksoin kokonaan. Mä olen tyttyväinen, vaan en siihen miten paljon söin ja miten vähän oksensin. En jäänyt kuitenkaan kiinni leirialueelta poistumisesta. Täällä mä nyt olen taas yksin omassa kämpässäni. Äiti kävi ja kysyi onko mulla ruokaa. Valitettavasti kävin kaupassa, mutta ei sieltä lämpimänruuan tavaroita lähtenyt mukaan, niin kuin ei koskaan. Ne persikkarahkat lensi jo roskiin. Vielä olisi kurkkua, raejuustoa, croisantteja, banaaneja, mehukeittoa ja leipää pakkasessa. Karkkiakin valitettavasti on... En edes halua tietää miten paljon oon lihonut. Mun pitää nyt ensin laihtua vähän, että uskaltaudun vaa'alle. Huomenna se alkaa taas, vähä syöminen. Mä en voi pitää enää mitään vaatteita, mä näytän niin isolta kaikissa. Maha on kasvanut, varmasti on. Reidet ovat leventyneet, varmasti ovat. Tai sitten vaan pääni on sekaisin. Musta vaan tuntuu, että mussa on ihan liikaa, siis ihan liikaa!