Ikävä voimistelua.

Mä katsoin niitä laihoja voimistelijoita tv:stä. Mäkin olin joskus sellainen, taitava, osasin ne liikkeet. Nyt olen tälläinen lihava, joka ei taivu mihinkään. Mikä muutti mut? Mulle tuli taas ikävä niitä aikoja, kun voimistelin. Mä tahdon ne ajat takas. Tv:ssä voimistelijat olivat kauniita ja pieniä. He heittelelivät palloa, vannetta, nauhaa ja keiloja. Mä muistan kuinka olen käyttänyt noita kaikkia ainakin vähän. Mun lemppari olikin nuo välineohjelmat, vaikka ne olivat haastavimpia. En melkeen koskaan tahdo katsoa voimistelua tv:stä, koska sitä tulee niin ikävä. Täti kysyi oonko voimistelu vielä kotona. Nolona sanoin, että enhän mä oo. 

Nyt on tullu taas tädin luona syötyä vaikka mitä. Ensiviikon yritän olla syömättä. Syön vielä tänään, mutta sitten hylkään ruuan. Jos paino sitten putoaisi. En varmaan onnistu, en ole tarpeeksi vahva. Tarvittaessa loppu ruoka mitä vielä on kaapissa jäljellä lentää roskiin, jos tulee liian suuri houkutus syödä. Mä kaipaan niin paljon alipainoa ja mä tadon saavuttaa sen jälleen. Lihaskuntokin menee jo paremmin, kun sitä on tehnyt muutaman päivän. Mä onnistun vielä, pakko uskoa siihen.