Jokin mun sisälläni huutaa jatkamaan.

Päässä heittää, ihana tunne. Silti söin sen kolmioleivän, jonka kuitenkin lopulta oksensin. Jäiköhän siitä miten paljon mun sisälle? Muuten olen tänään syönyt kupillisen mehukeittoa puoli kuppia kerrallaan ja äsken söin kahvin kanssa korpun. Pakastimessa olisi jäätelöä, joka houkuttaisi, melkein ostin karkkipussinkin. Ehkä mä voin vähän syödä jäätelöä, ehkä mä en liho. Tai sitten taas lihon, surkea minä. Mua pelotti mennä oksentamaan, pelotti se, että joku naapuri tulee oven taakse koputtamaan, (tämä on vielä pienkerrostalo eli kaikki kuuluu). Miten mä oisin selvittäny, olisinko sanonu, että mulla on jonkin sortin syömisongelma, nehän ois pitäny hulluna. Onneksi kukaan ei tullut. Mä kuulin seinän takaa naurua, mua ei naurata. Tää on tuskaa, minä pienessä vessassa kumarassa. Mutta se oli taas pakko tehdä, mitäs söit, siitä sait! Mua ahdisti kokoajan kun ahmin ne kolmioleivät. Nyt on taas nälkä, mutta mä en syö, enkä mene kauppaan. Huomenna lähdetään mökille, missä pitää syödä ihan hirveesti kun on vielä juhannuskin. Mä mietin taas ruuan jälkeen menemistä metsään, mitä jos jäänkin kiinni. Mä en pysty syödä, pitää sitä pahaa ruokaa mun sisällä. 

Olin terapiassakin tänään ja sekin kyseli mun syömistä, niin kuin nykyään kysyy aina. Miksi se on yleinen puheenaihe nykyään, en tajua. Ei siinä ole mitään ihmeellistä jos ei syö ja haluaa laihtua kun on tämän näköinen. Terapeutti sanoi, että toivoo mun syövän edes jotain. Vaikka jugurttia, jos se menee paremmin alas. Se kysyi syönkö ulkona vai perheen luona  jos en laita itse ruokaa. Mä vastasin joo molempiin ja se lopetti. Ostin muuten xs-kokoisia toppeja ja paidan. Ihanaa mahtua niihin, mutta mä en silti usko sitä kokoa, koska en näytä laihalta. Ja mun housut on vieläkin kokoa m. Hyi hitto oikeesti! En edes enää jaksa käydä lenkillä, ehkä siksi kun en syö paljoa tai sitten on motivaationgelmia. No ehkä mä laihdun näinkin, toivotaan. 

Oli se riparitapaaminenkin. Sielläkin jonkun piti syödä subia. Siitä se varmaan lähti, että piti hakea kolmioleipä. Mua ahdistaa niin mennä sinne leirille, ehkä perun sen, vaikka isostenisonen sanoi "nähdään maanantaina". Entä jos mä en pysty siihen. Kirjoitin lisätietolappuunkin, että oon ollut pitkään sairaslomalla ja haluan välillä aikaa levätä. Silti se mietityttää, syömiset myös. Siellä on aamupala, lounas, päiväjuoma, päivällinen ja iltapala. Miten mä muka kestän ton ruokavuoren? Enkä tiedä voiko ruokia edes skipata. Ahdistava ajatus, kun tää viikonloppukin jo ahdistaa. Mitä jos mä en pysty edes syödä, jos mä alan itkeä, niin kui silloin kerran. No aina on tilaisuus oksentaa ruoka pois, jos ei muuta. Mutta ei sekään ole aina niin helppoa tai kivaa, mielummin olisin vaan syömättä. Alkaa tulla kylmä, mutta mua silti pelottaa, että oon lihonut. En tiedä oonko pelännyt lihomista ikinä näin paljoa. En pelkää tarpeeksi, koska syön. Mun poskissa on liikaa, mä tunnen sen. Mun mahassa on liikaa, liikaa solisluiden ympärillä, liikaa kaikkialla. Mä olen liikaa. Parasta olisi vaan laihtua ja kuolla.