Ei yhtään kaunista kohtaa löydy minusta.

Mä lasken mun rauhottavat. Vaan 155 mg lääkkeitä, ei niillä kuole. Mä jätän ne kaappiin, en ota mökille, vaikka ensin niin aattelinkin. Mulla on niin paha olo, en haluaisi lähteä sinne mökille. Koko aamun olen vaan syönyt kaikenlaista, koska ahdistaa. Se leirinvetäjäkin soitti, sain  kerrottua mun tuntemuksista. Ei se auttanut, vaikka se sano, ettei ole pakko tulla ruoka-aikana pöytään. Sanoi vaan, että kunhan syön yhden lämpimänaterian, se riittää ja vaikka salaattia. En paljastanut mitään syömisongelmista, (jos tätä nyt voi ongelmaksi kutsua). En tiedä aavisteliko se jotain, toivottavasti ei. Se ei helpottanut, eikä se, että voi lähteä kesken leiriltä pois, jos tuntuu vaikealta. Lupasin ilmottaa sitten, jos en tulekkaan. Mä olen pettänyt kaikki, jos en mene. Vaikka se vetäjä sanoi, että se ei ole niin. Mä mietin sitten vaan koko viikon sitä miksi en mennyt. Kaikki sanoo, että ois hyvä jos menisin. Ne sanoo, että se varmaan piristäisi mua. Kunpa vaan itekkin uskosin siihen. 

Ahdistaa, koska painan liikaa ja menen taas lihomaan viikonlopuksi ja sitten vielä sinne riparille. Ei musta koskaan tule kaunista, ei koskaan tätä menoa. Ehkä sen leirin jälken voisin alottaa oikeen kunnolla laihdutuksen. Mun on pakko laihtua, mä en kestä näin. Tai sitten vaan otan ne lääkkeet ja ostan apteekista lisää. Nyt en pääse kirjoittamaan kun ehkä vasta lauantaina tai sunnuntaina. Koittakaa pärjätä, mäkin koitan.