"Heitä ruoka roskiin, älä syö sitä.", joku hokee mun päässä.
"Sun ei tarvi syödä enää, sä et saa syödä, kato nyt itseäsi." Vaaka näytti eilen aamulla tasan 62 kg. Hyi hitto miten oon lihonu! Tänään en mennyt vaa'alle, huomenna sitten. Mä en halua pettyä tälläkertaa. Ja se terapeutti muka sanoi, etten ole voinut lihota. Ja paskat, kyllä mä lihon, mä tiesin sen. Vihaan itseäni ja tätä kehoa niin paljon. Huomenna aion elää pelkillä nestemäisillä ruuilla ja ehkä muutamalla karkilla. Mullahan on tuolla kaikkea hyvää vähäkalorista (liikaa kaloreita silti) nestemäistä ruokaa.
Mun on pakko nyt laihtua. Se joku käskee, älä siis lopeta. Pakko olla laiha, pakko. Sitten se on tyytyväinen, sitten mä oon tyytyväinen. Ja niin kaikki on hyvin. Kuole tai laihdu! En voi elää näinkään. Mä haluan kelvata, olla kaunis, täydellinen. Mutta se kaikki on niin vaikeaa. Nälkä murtaa mun mieleni aina ja mä sorrun. Tuleeko musta siis koskaan kaunista? Mua pelottaa, ettei tule, koska olen tälläinen epäonnistuja. Odotan jo huomista ja nälkää. Pelkään sitä, pelkään numeroita, jotka eivät kuitenkaan pienene, vaikka olisin syömättäkin. Mun on pakko onnistua, aloittaa nyt. Kaikki tämä, että olisin edes yhteen asiaan itsessäni tyytyväinen.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti