Toivon kun nään sen tähdenlennon, kaikki järjestyy.

Lomaa osastolta ensi torstaihin. Lääkäri ei vielä halunnu uloskirjottaa. Ne antoi mulle vielä aikaa päättää jos muuttaisinkin tukiasuntoo ilman kissa. Ne ei ymmärrä, että kissa on mulle tärkeä. En mä ilman sitä muuta, niiden ois pitäny joustaa, ei mun! Mutta nyt etsimään sitten toista vuokrakämppää. Kävin jo katsomassa yhtä, siitä saan tietää maanantaina. Mä odotan sitä, mutta pelkään, että sekin menee pieleen, niin kuin kaikki tähän asti. Kaikki on mennyt pieleen ja mä oon väsynyt. Lihonutkin olen, mutta sitten (taas ajattelen tätä, kokoajan) kun muuta omaan kämppään en syö mitään. Hoitaja pelkäsi sitä ja jo aavisteli. Mä en myöntänyt mitään, annoin vaan ymmärtää, että hyvin se menee. Meinasin sanoa, että oon syönyt nyt ihan hirveästi. Kauhea ruokahalu, johtunee varmaan antibioottikuurista joka on päällä. Sen vitun varpaan takia en pääse edes lenkille, kun alkaa särkeä sitä. Mutta se kuuri onneksi loppuu torstaina. Mä toivon niin, että pääsisin ensi viikolla muuttamaan. Mä haluan alottaa jo oman elämän kissan kanssa. Olin vähän vihanen sille lääkärille, kun ei uloskirjottanu. Ne oikeesti luulee, että muutan mieleni. En tosiaan! Se on vaan asunto, niitä saa muualtakin (vaikka tukiasunto olikin). 

Mä nään peilistä jotain hirveää. En voi mennä valmistujaisiin, oon niin hirveä siinä mekossa. Ehkä ylitän itseni ja menen, en tiedä. Mua määräillään, houkutellaan syömään, annetaan herkkuja tarjolle, kaupatkin on liian lähellä. Tuloksena mä lihon ja lihon. Muutun vielä kauheammaksi kuin mitä olinkaan. Äiti sanoi eilen, että näytän oudolta, että mua vaivaa jokin. Silloin mä mietin miten lihava oon. Mitä tekin, jotka tätä luette ajattelette kun en laihdu ollenkaan. Koen epäonnistuneeni niin totaalisesti. No pakko vaan kestää. Kyllä mä otan itseäni niskasta kiinni kun pääsen vaan joskus muuttamaan. Elämä vaan tuntuu olevan mua vastaan, mutta mä yritän kestää. "Kyllä se aurinko pian paistaa vielä siihen risukasaankin."