"No se lenkkeilee niin paljon."
Ja minä olisin tahtonut lisätä "ja ei syö paljoa."
Mähän olin vielä lihonut, vai muka solakka, pyh sanon minä! Nää arkipäivät menee taas vähällä syömisellä. Sitten saa taas viikonloppuna saa ahmia pitsaa ja muita herkkuja, hyi. Vajaa 2 viikkoa niin muutan ja saan päättää mitä syön ja mitä en. Mutta mä en taida kestää sinne asti.
"Sä oot laihtunu. Sä oot jo vähän liiankin laiha."
No en todellakaan oo. Terapeutti valehtelee. Mä sanoin, että ainakin nään itteni hirveen läskinä. Tai no en sanonut näin suoraa, mutta kyllä se ymmärsi.
Mä meen pian kotiin lenkille. Sitten mä kuolen, koska en kestä. Mä otan ne lääkkeet, mun täytyy kuolla. Ikäänkuin muka olisi pakko. Mua pelottaa, vaikka tahdon kuolla. Maksa voi poksahtaa niistä lääkkeistä, jos ei saa vastalääkettä ajoissa, mutta mitä väliä. Mä en vaan kestä enempää. Yritän vielä selvitä, mutta epäilen, etten pysty olla ottamatta yliannostusta. Mä haluan kuolla liikaa ja terapeutti sanoi, että se johtuis siitä mun muutosta ja muutoksista ylipäänsä. Vaikka sen pitäisi olla kivaa. Mä ilmoittelen toisessa blogissa olenko vielä hetken päästä hengissä ja teinkö mitä mietin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti