Mä vajoan, painon lukuun hajoan.

 

Mä syön, lenkkeilen, syön, lenkkeilen ja taas syön. Siitä ei ole mitään hyötyä, ei kummastakaan. Mua melkein itkettää, paino on noussut taas niin paljon. Huomenna paastoan (en pysty kuitenkaan), mun on pakko ja ensiviikon arkipäivät (mä ainakin tahtoisin). Huomenna aion sanoa, että menen grillaamaan kaverin luo, ettei tarvi syödä kotona. Äsken palelin pihalla kissan kanssa, se kuluttaa kun on kylmä. Oma keho ahdistaa ihan hirveästi nyt. Kaikki tää liika mikä mussa on. Mä en kestä. Ja vielä mollataan päälle. Mun kissa on ainut, joka ei satuta. 

17 päivää niin tulee päätös siitä asumisesta. Mä tahdon jo päästä omaan kämppään, kun menee hermot perheeseen. Niihin arvioiviin katseisiin, niihi kysymyksiin. Mä en kestä. Omassa rauhassa saa vaan olla syömättä ja vajota sängynpohjalle tai vaan lenkkeillä. Sitten alkaa se mun haaveilema kunnon laidutus ilman herkkuja ja muuta. Mutta vaan, jos tulee myöntävä päätös. Muuten olen taas jumissa. Taas nälkä, vaikka melkein justiin söin. Mä vaan lihoan silmissä ja se pelottaa. Se todellakin pelottaa. Nyt on taas olo ettei jaksa elää. Ehkä menen nukkumaan, jos se sillä lähtisi pois.