Mistä kaikki alkoi?

Perhostyttö

Mä olin ennen laiha, alipainoinenkin. Mä harrastin joukkuevoimistelua jopa neljästi viikossa. Söin hyvin aina, en ymmärtänyt silloin, että jonain päivänä se olisi ihanne. Syödä piti aina vähintään puoli tuntia ennen harjoituksia. Piti syödä hyvin ja terveellisesti. Kisamatkalla karkit olivat kiellettyjä. Piti tarkkailla himan mitä painaa. Muistan etten halunnut koskaan painaa yli 60 kiloa. Tarkkailin painoa aina välillä. Se olikin aina reilusti 50 kilon puolella, oli tietysti pienempänä allekkin sen. Mä en pitänyt itseäni kauniina, mulla oli huono itsetunto silloin (ja on edelleenkin, mutta ei ehkä niin paljon). Rakastin voimistelua, vaikka itkin sen takia usein. Mä olin aina se yksin jätetty, viimeisenä pariksi valittu. Silti mä rakastin sitä, enkä olisi halunnut lopettaa. Lopussa en vaan enää kestänyt. Mä olin niin yksin, jopa valmentajan vihaama. Olin harrastanut joukkuevoimistelua 8 vuotta. Se oli mun elämäni, mutta ei ole enää. Ei enää pitkään aikaan. Kaipaan välillä niitä aikoja. Nyt taas tosi paljon. Nyt tahdon olla niin kuin silloin, laiha, laiha. 

Sitten tuli nämä vuodet kun masennuin. Olin yksin ilman apua, yksin ongelmieni kanssa. Kasi luokasta en muista mitään, en ole kai elänyt. Mä lihoin, en huomannut, oli niin paha olo. En tarkkaillut painoa, en jaksanut välittää mistään, en halunnut elää. Sain apua, pääsin hoidon piiriin. Jouduin nuoriso-osastolle, en ollut ehtinyt ihan täyttää kaheksaatoista vuotta. Viiltelin, olin muutenkin itsetuhoinen, halusin kuolla, jätin itsemurhakirjeitä vähän väliä huoneeni kirjoituspöydälle. Sain lääkkeet, vointi alkoi paranemaan. Pääsin osastolta pois ja lihoin lisää. Söin pahaan oloon, ostin hirveästi karkkia. Jouduin aikuisosastolle ja lihoin vielä lisää. Koin psykoosintapaisen vaiheen, en muista edes paljoa. Hoitajat löysivät minut vähän väliä naru kaulussa huoneestani, olin niin epätoivoinen. Uusi lääkitys aloitettiin. 

Tulin parempaan kuntoon ja huomasin miten lihava olen. Ällötin itseäni, vihasin kehoani. Hoin itselleni "älä välitä", mutta aloin silti välittää. Perheenjäsenet sanoivat, että olen lihonnut, silloinen poikaystävä sanoi ja minua ahdisti olla hänen kanssa. Lopulta vaatteeni vaihtuivat L-kokoon ja jouduin ostaa kevättakin kokoa L. Viimeinen pisara oli se kun näin lapsuudenkaverini. jota en ollut nähnyt moneen vuoteen. Se sanoi "Ootpas sä lihonu". Mä en kestänyt enää ympäristön paineita. Otin aloituspainon 82.6 kg ja aloitin lievästä ylipainosta laihduttamaan. Aloin välttää ruokaa ja hyppäsin vaa'alle. Olin osastolla ja laihdutin.

Nyt olen tässä 61.7 kiloisena, enkä vieläkään tyytyväinen. Syksystä painoa on tippunut vähän päälle 20 kiloa. Välillä oli tauko kun en laihduttanut, en onneksi lihonut. Nyt mä olen päättänyt onnistua. Ensimmäisenä tavoitteena nyt on 55 kiloa, sitten katson tarviiko mun laihtua enää. Tässä oli mun tarina, tervetuloa seuraamaan mun laihdutusblogia. Nyt minä olen valmis tähän!